Jos minun olisi pitänyt nostaa se kivi ylös niin en kuitenkaan olisi voinut tehdä mitään sille, kun se vierähti alas portaita pitkin. Tunsin sen painon jaloissani, kun se murskasi ne. Se mitä olin tehnyt oli todella viisasta sillä rinteen alapuolella oli maantie, jossa vilisi autoja. Jalkani olivat puristuneet aivan lihamössöksi, jota en enää saanut liikkumaan. Kivi oli jähmettynyt jalkojeni päälle ja oli suorastaan toivotonta yrittää siirtää sitä omin voimin, mutta siltikin minä päätin yrittää. Ja kivi nousi hiljaa ilmaan ja paljasti taivaalle piirtyvän nosto- kurjen, joka nosti kiveä. Tunsin itseni erittäin voimattomaksi. Jostain kaukaa kantautui pientä ääntä, joka kasvoi pikku hiljaa aina korvia vihlovaksi asti. Suuret aurinkolasit ilmestyivät ylleni ja ne ottivat minut mukaansa. Ne veivat minut pois. En enää tiennyt missä olin, mutta minusta tuntui, että minun oli laitettava nukkumaan, koska kello oli jo 3:50. Hiukseni tuntuivat leijailevan ilmassa tuulen tuivertaessa korvissani. Kuun lähettämät valon sirpaleet raksuivat jalkojeni alla rikki. Osa niistä jäi kuitenkin kenkieni alle kiinni. Silmieni luomien paino oli olennaisesti noussut viime yön lukemista. Kasvojani reunustavat kultaiset kalan suolet hiersivät minun kasvoilleni 2. asteen palovammat. Hulmuavat hameet kasvoivat suuremmiksi ja tuhoutuivat yön pimeydessä. Suussani olevat kahma haikarat pyrkivät ulos, vaikka olin vasta vaihtanut ne sinne. Haukoitukseni repivät maankuoreen kuuden metrin halkeamia. Kompastumiseni yhteen niistä oli vältettävissä sitten, että en ottaisi seuravaa askelta vaan jäisin siihen seisomaan ja odottamaan valon vaihtumista. Niin ei kuitenkaan käynyt sillä minä olin jo kävellyt ilmassa sen halkeaman poikki. Ilman vastus kerroin oli nyt 3,9 , koska makasin mahallani halkeaman pohjois-puolella rymyttyäni kissan kuljetus laatikoon, joka oli unohtunut joltakin siihen. Sitä päivitellessäni hampaani kopsahtelivat kovalle muovi pintaiselle kissan kuljetus laatikolla. Selkäni ei myöskään pitänyt 90:n asteen kulmasta taakse päin. Seuraavaa kutsumusta odottelin jo toista tuntia sillä olin yrittänyt nousta mutta minussa ei ollut puhtia. Jouduin yöpymään siinä kulmassa. Yön hiljaisuus kasteli korvani. Aamu valkeni vihdoinkin minulle sateisena ja kurjana. Ilma oli täynnä vesi pisaroita, toisin sanottuna vesi oli noussut viime yön aikana. Kalojen harmaat varjot piirtyivät veden pohjaan, kun käänsin itseni kyljelleni jotta pystyisin haukkaamaan hiukan happea. Suuret valaat kahlasivat polven korkuisessa vedessä. Tunsin karmaisevat hampaat kurkussani, jotka tunkeutuivat poskeni läpi ja saivat ihoni kanan lihalle. Se, joka oli tunkenut nuo kaksimetriset syöksyhampaansa kurkkuuni oli karvainen vähän orvan näköinen, mutta käveli kahdella jalalla. Olipa se mikä tahansa, sillä se oli naaraspuoleinen ja puoleensa vetävä sellainen. Sillä oli hiukan ihmis ruumista muistuttava olemus, mutta sen jalossa ja käsissä sillä oli vain kaksi varvasta ja sormea. Sen iho oli täynnä silkin pehmoista karvaa. Sen turkin väri oli harmaa ja mahan puolelta hiukan vaaleampi. Sen isot rinnat olivat todella kiinteät ne olivat, kuin kivet. Minä en voinut olla koskematta niitä. Tunsin kivun laskevan päässäni ja olin nukahtanut. Huomasin, etten enää maannut siinä polven korkuisessa vedessä vaan pehmoisen karvan päällä, joka oli pitkä karvaista. En nähnyt mitään. Aukaistuani silmäni näin hieman paremmin. Olin luolassa, jossa oli pienia leppäkerttuja haukkomassa happea. Vetäydyin iljetyksestä seinää vasten, joka löytyi kolmen metrin hapuilun jälkeen selkäni takaa. Lihakseni olivat arat, kuin olisin tehnyt vuosisadan lihas rasityksen. Siinä se taas oli. Karvainen puoleensa vetävä hahmo, jonka magneettinen kenttä uhkasi himmentää katossa olevan lampun.