Tervas kannot kumisivat, kun astelin ylväästi marjastamaan. Mättäät tiri-
sivät allani, kun löysin ensimmäisen mättään, jolle päätin turauttaa kunnon
tortut. Puiden kelta-punaiset lehdet leijuivat ilman halki maankamaralle
saakka. Tuoreimmissa lehdissä oli myös päivämäärä. Mätäästä kasvavat jäkälät
saivat käydä vessapaperin korvikeena. Siinä sitä oli suomalista ylellisyyttä
ylimmillään, kun oli pönttö ja pidee samassa, ettei persettä tarvinnut nostaa
ylös kun pyyhki vaan veti hieman persettä pitkin mätästä ja takapää oli sillä
puhdas. 
Nostettuani housuni taas kiinni henkseleihini sain suunnattoman ahaa ilmiön
suuren karhun muodossa, joka kyykki minun selkäni takana.
Se ahaa ilmiö laittoi minut juoksemaan hiukan lujempaa, kuin silloin, kun
minun oli ehdittävä kouluun ajoissa vaikka kello olikin viittätoista vaille
ja olin jo koulunpihassa. Eli toisin sanoen en kerennyt tehdä mitään, kun
kontio jo rypisti minun otsaani kolmen sentin kynsillään.
Repäistyäni puoli automaattisen Remingtonin taskustani olin pikkuisen poissa
tolaltaan, mutta kun ase osoitti metsien kuningasta palleille olin, kuin 
istuisin kusiais perässä. No tietenkin siihen taisi vaikuttaa se tosi seikka
että minähän istuin juuri kusiaispesässä. 
Siinä samassa aloin ampumaan nopeasti karhua, joka rukoili armoa edessäni.
Lippaani oli tyhjä ennen kuin edes huomasin, sillä en muistanut täyttää sen
lipasta. Karhun huomattessa olevansa turvassa se alkoi pikku hiljaa nousta
ja uhkuen ja ähkyen. Suuri mänty, jota vasten nyt nojasin oli ainut oljenkorsi
johon minä pystyin enään tarttumaan. Kiipesin kuin eläin puuta pitkin vaikka
minulla ei olekkaan kynsistä tietoa. No siinähän jäi naapuri puun oravatkin
jälkeen. Tullessani latvaan en ollut valmis nopeaan pysähdykseen, vaan jatkoin
seuraavaan puuhun, joka kasvoi noin parin metrin päässä edellisestä